hei kaikille!
olen vuosikausia miettinyt miten voisin löytää koirani sisarukset tai edes jonkun niistä. Kun ostin koirani 10 vuotta sitten, ei sovittu mitenkään yhteydenpidosta tms. Koirani on sekarotuinen, emo on myyjäperheen cockerspanieli ja vahva isäehdokas saman perheen ajokoira. koiranpennut olivat joko mustavalkeita tai ruskeamustavalkeita. Kun ostin omani (silloin oli 5 pentua muistaakseni kahdeksasta jäljellä) oma koirani oli ainut jolla oli cockerin kiharat korvat, ja se oli oikea "takarivin taavi", myöhemmin on turha ujous karissut. pennut syntyivät 2.4.2000 ja omistaja oli juukalainen. yksi koirista omani lisäksi oli vielä jokin aika sitten juankoskella ja tutustuin omistajaankin. olisi kiva löytää muitakin ja vaihtaa kuulumisia ja kuvia millaisia koirista on kasvanut. omani on oikein pirteä 10-vuotias eläkeläinen.
